Suomalaiset metallirahat ja muut Suomessa käytetyt

Suomalaiset rahat 1864-2001

Malli 1990-2001

Malli 1963-1993

Malli 1952-1962

Vuodet 1940-1952

Vuodet 1918-1940

Väliaikainen hallitus 1917

Nikolai II 1895-1917

Aleksanteri III 1881-1894

Aleksanteri II 1864-1880



Jostain n. 1200/1300-luvulta lähtien Suomen voidaan katsoa kuuluneen enemmän tai vähemmän Ruotsin vallan alaisuuteen, aina vuoteen 1809 saakka. Tänä ajan jaksona Suomessa oli käytössä täysin samat rahat kuin Ruostissakin. Itärajalla kuitenkin käytettiin myös Venäläistä rahaa, koska kauppaa käytiin siihen suuntaan.

Oman alueen muodostavat 1400 ja 1500-luvuilta peräisin olevat Turun rahat. Nämä ovat nimensäkin mukaan lyöty juuri Turussa ja osan niistä voidaan katsoa tarkoitetun käytettäväviksi juuri Suomessa. Tämän hetkinen arvio on, että niitä alettin valmistaa n. vuoden 1410 tienoilla. Täysin varmuudella Turussa valmistetut ovat Kustaa Vaasan ajalta, vuosilta 1523-24 ja 1556-58. Yleisesti ottaen Turun rahat ovat kovin harvinaisia, joskin pari niistä taitaa olla sellaista joiden hinta / saatavuus on kohtuullisuuden rajoissa?!

Vuonna 1809 Suomi siirtyi Venäjän alaisuuteen ja viralliseksi rahaksi tuli Venäjän Rupla. Ruotsalaisia rahoja oli kuitenkin liikkeellä paljon ja ne olivat voimassa olevaa rahaa aina vuoteen 1842 saakka. Käyttö riippui myös paljolti siitä mihin suuntaan kauppaa käytiin, mikäli oltiin itärajalla niin käytössä oli luonnollisesti venäläiset rahat, kun taas länsirannikolla kauppaa käytiin Ruotsin kanssa.

Vuodelta 1812 ovat peräisin ensimmäiset suomalaiset Kopeekka ja Rupla arvoiset setelit. Näitä seteleitä on säilynyt vähän ja ovat aika harvinaisia. Eräitä ei ilmeisesti ole säilynyt yhtään kappaletta?! Kolikkopuolella olivat käytössä kaikki samat rahat kuin Venäjälläkin siihen aikaan.

Vuonna 1860 Suomi sai oman rahayksikön ja luvan laskea liikkeelle omia Markka-arvoisia seteleitä ja kolikoita. Rahapajan puuttuessa ensimmäiset kolikot saatiin liikkeelle vasta 1864 sen valmistuttua. Siitä huolimatta, että Suomessa oli nyt oma raha käytettiin Venäläisiä rahoja edelleen Markan rinnalla aina vuoteen 1917 saakka.


Venäjänvallan aikana käytössä olleet kolikot

Seuraavassa lueteltuna Venäjän rahat 1802 – 1917, jotka ovat olleet käytössä myös Suomessa. Mainittakoon, että lista ei ole (vielä) täydellinen. Puutteita/virheitä varmasti esiintyy, tietojen oikeellisuutta ei taata... Kuvia vaikeimmista tyypeistä voi lähettää sähköpostitse!

¼ Kopeekkaa

½ Kopeekkaa

1 Kopeekkaa

2 Kopeekkaa

3 Kopeekkaa

5 Kopeekkaa

10 Kopeekkaa

15 Kopeekkaa

20 Kopeekkaa

25 Kopeekkaa

50 Kopeekkaa

1 Rupla

3 Ruplaa

5 Ruplaa

6 Ruplaa

7½ Ruplaa

10 Ruplaa

12 Ruplaa

15 Ruplaa

25 Ruplaa



Ruotsinvallan aikana käytössä olleet kolikot

Alla (näin aluksi) Ruotsalaiset kolikot 1771 – 1844. Vaikkakin Suomi siirtyi Venäjän alaisuuteen 1809, niin ruotsalaista rahaa oli paljon liikenteessä ja se oli maksuvälineenä Suomessa aina vuoteen 1840 saakka...

Karl XIV Johan (1818-1844)

Karl XIII (1809-1818)

Gustav IV Adolf (1792-1809)

Gustav III Adolf (1771-1792)



Hätärahat 1715-1719